Oikomishoito

Yleisin syy oikomishoidolle on purentavirhe, joka haittaa hampaiston normaalia kehitystä tai purentatoimintaa. Virheellinen purenta voi aiheuttaa pään ja kasvojen kiputiloja sekä estää tehokkaan pureskelukyvyn. Hampaiden virheasennot voivat myös vaikeuttaa hampaiden puhdistusta sekä aiheuttaa esteettistä haittaa.

Valtaosa purentavirheistä aiheutuu perinnöllisistä syistä. Myös lapsuuden ajan haitalliset tavat ja tottumukset kuten pitkäaikainen peukalon tai tutin imeminen voivat aiheuttaa purentavirheitä. Purentavirheet hoidetaan yleensä noin 8–20 vuoden iässä, jolloin leukojen kasvuun voidaan vaikuttaa kaikkein parhaiten. Oikomishoitoa voidaan tehdä myös aikuisiässä. Tällöin leukojen kasvuun ei voida enää vaikuttaa, mutta hampaiden asentovirheitä voidaan muuttaa. Aikuisten vakavat purentavirheet voivat joskus vaatia myös kirurgista hoitoa.

Oikomishoito tehdään yleensä purentavirheiden korjaamiseksi. Oikomishoitoon käytetään oikomiskojeita kuten hammasrautoja.

Ennen oikomishoidon aloittamista potilaalle tehdään perusteellinen hampaiston, ikenien, limakalvojen, purennan, leukanivelien ja kasvolihasten tutkimus. Oikomishoidon suunnitteluun kuuluvat oleellisesti myös röntgenkuvat. Lisäksi potilaan hampaistosta otetaan jäljennökset, joiden avulla tehdään kipsimallit hoidon suunnittelua ja seurantaa varten.

Oikomishoidon kesto

Lasten ja nuorten oikomishoito kestää yleensä 1–3 vuotta, ja se kytkeytyy kiinteästi leukojen kasvuun sekä pysyvien hampaiden puhkeamiseen. Aikuisten oikomishoidon kesto riippuu hoidon laajuudesta. Suppeat hoidot voivat kestää noin puoli vuotta kun vaativat ja laajat hoidot 1–3 vuotta. Hoitoa seuraa yleensä ylläpitovaihe, jotta siirretyt hampaat eivät palautuisi virheasentoihin. Ylläpitohoitoon voidaan käyttää irrotettavaa muovilevyä (retentiokoje) tai etuhampaiden taakse liimattavaa teräslankaa (retentiolanka).

Irroitettava oikomiskoje, jota käytetään oikomishoidon jälkeen saavutetun hoitotuloksen ylläpitämiseksi.

Oikomiskojeet

Oikomiskojeet ovat joko irroitettavia tai kiinteitä. Sopivin oikomiskoje valitaan purentavirheen mukaan. Irroitettava oikomiskoje valmistetaan kovasta tai pehmeästä muovista. Hoidosta riippuen irtokojetta voidaan käyttää joko jatkuvasti tai vain iltaisin ja öisin. Irrotettavan oikomiskojeen voi ottaa syömisen tai puhdistuksen ajaksi pois suusta.

Kiinteät oikomiskojeet koostuvat teräksestä valmistetuista renkaista, jotka kiinnitetään ensimmäisten poskihampaiden ympärille, hampaan etupinnalle liimattavista kiinnikkeistä (hammasraudat / braketit) sekä niihin kiinnitettävistä kaarilangoista, sidoslangoista tai muovirenkaista. Kiinteät oikomiskojeet pysyvät suussa koko oikomishoidon ajan.

Suun ulkoisia oikomiskojeita on muun muassa niskaveto, jonka avulla leukojen kasvuun vaikutetaan niskan takaa kiertävän kumivedon avulla. Niskaveto kiinnitetään poskihampaissa oleviin renkaisiin ja sitä käytetään useimmiten yöllä.

Oikomiskojeet, varsinkin kiinteät kojeet saattavat ärsyttää suun limakalvoja. Avuksi voidaan käyttää kojeiden päälle laitettava suojavahaa tai suojaliuskaa (brakettilaastaria).

Oikomishoidossa käytetään kiinteitä oikomiskojeita (hammasraudat) sekä irroitettavia oikomislaitteita.

Joskus pelkkä oikomishoito ei riitä

Toisinaan oikomishoito vaatii joidenkin hampaiden, yleensä muutaman välihampaan poistamista, jotta kaikki hampaat saadaan mahtumaan hammaskaarelle. Joskus, etenkin maitohammasvaiheessa purennan kehitystä voidaan ohjata myös hampaiden välipintoja hiomalla. Vaikeita purentavirheitä ei aina pystytä hoitamaan pelkällä oikomishoidolla, vaan hampaiden siirron lisäksi myös leukoja pitää siirtää uuteen asentoon. Silloin hoitoon voi kuulua kirurgisia toimenpiteitä, jotka suoritetaan yleensä sairaalassa.

Hampaiden puhdistus oikomishoidon aikana

Oikomishoidon aikana hyvä suuhygienia on erittäin tärkeää. Varsinkin kiinteät oikomiskojeet voivat lisätä hampaiden reikiintymisriskiä. Hampaiden ja oikomiskojeiden puhdistukseen joutuu oikomishoidon aikana kiinnittämään erityistä huomiota.

Kenelle varaan ajan?

Stoma Forumissa oikomishoidosta vastaavat oikomishoidon erikoishammaslääkärit Raija Kiuru–Skyttä and Anu Anttila. Lisätietoja saat soittamalla vastaanottoomme 09 4366 100.

Asiantuntijat